9.20.2014

フィンランドのオシャレな人が集まる場所

Viime viikonloppuna kävin Habitaressa ystävän kanssa, koska hän sai liput kaveriltaan.
Mutta ennen sitä, olimme kirpputorille pain joka oli sisustus bloggaajen kirpputori.
Siellä oli paljon ihmisia jotka ovat aika huoliteltuita.
Kun näin yhden myymälän, ihastui pieneen söpöön säilytyspussiin. Silloin luulin että, se on liian paljon minulle, joten menin katsomaan toista myymälää. Mutta ajattelin yksi hetki, sitten ostin sitä. 
Kahviajan jälkeen ollaan Habitaressa. Siellakin oli paljon ihmisia ja ihania muotoilua, en ostanut mitään. Tunsin hienoa että Himmeen lamppua, Anni Pitkäjärven hyllyä ja Saana ja Ollin tuoteita. Minulla on Saana ja Ollin kassi jonka ostin elokuussa.


9.18.2014

研究について

Yleensä olen töissä ja tutkin Japanissa, mutta viime talvenä sain yhden suunittelun projektin Suomesta. Joten tulin vain 2 kuukautta.
Kun päätin että tulen Suomeen syksynä, ajattelin kuunnella suomalaisille suomalaisesta pakkausmuotoilusta. Ja sitten tein sen kyselylomakkeen.
Se oli tosi vaikea asia, koska minun pitää kirjoittaa suomea. Mutta minun suomen kielen opettaja auttoi minua, joten se oli valmis.

Eräänä päivänä kävin tapaamassa suomalaisen miehen ja hän vastasi minun kyselylomakettä. Ja jutelttiin vahan aikaa. Hän esitteli lempipakkaustaan minulle joka on myllärin luomun vehnäjauho. Minäkin tykkään siitä.
Minun täytyy kerätä 100 kusylylomaketta, mutta minulla on vain 20 prosenttia. 

Ensi maanantaina on suomen kielen koe, joten en tutki viikonloppuna. Olen opiskelut perfektia, pulskuvamperfektia ja i-monikkoa. Onpas aika vaikeita.



9.07.2014

クリーニングデイで買ったもの

Viime lauantaina oli siivouspäivä. Olin innolla.
Perjantai illalla katsoin facebookista että, Matti Pikkujämsä myy vanhoja ja uusia originaaleja kuvituksia. Wow! Tykkään Matin kuvituksista. 
Kävin karhupuistossa puoli yhdeksältä, siinä on paljon kuvitukset marimekon kankaan päälle. Ja tapasin puhumaan Matin kanssa.
Ostin 2 kuvitusta, mutta valitseminen oli aika vaikeita, koska kaikki oli ihanaa.
Kun ajattelin, että minkä valitsen kuvitusta kauan, Matti sanoi, että nämä ovat 120 euroa.
Se oli 1kpl 80 tai 90 euroa ehkä... Siksi ostin 2 kuvitusta.
Ja sitten menin katsomaan muut myymälät. Karhupuistolla oli paljon myymälä.
Otin marimekon pienen laukun (15 euroa) ja puserot (2 euroa/1kpl). Tein tosi hyvät ostokset:D


9.04.2014

美術館巡り

Eräänä päivänä elokuussa, kävin museoissa, koska sain helsingin kortin. Jos teilla on sen kortin, paljon museo on vapaa pääsy.
Ensin kävin Ateneumissa katsomassa Tove Jansson näyttelyn. Olipa tosi hienoa!
Sitten Arabia museoon. Siinä oli muumi mukin näyttely. 
Joka kerta kun tulin Suomeen, ostin muumimukin ja sain joskus ystävältä. Siksi minulla on paljon muumi mukia  kotona Japanissa.
Seuräävänä päivänä kävin kiasmassa. Kimpassa näyttely oli ihan pieni, mutta se oli hassua.



9.01.2014

プリスマでモルックを買う

Kävin tapaamassa ystävät jotka asuu Hausjärvessä. He ovat minun suomen kielen opettaja ja sen perhe.
Tapasimme pitkästä aikaa, mutta heidän japania oli tosi hyvin!
Herkullisen lounaan jälkeen menimme katsomaan koulua. En katsonut koulua toistaiseksi, siksi oli tosi mielenkiinnosta.
Sitten olimme kahvitauko. Aikuiset juttelivat, mutta minä leikin ulkona lapsien kanssa.
Ennen kuin menen kotiin, kävimme Prismassa. Siinä löysin pienen mölkyn joka oli 6 euroa!
Ajattelin hetki, koska se on ihan raskas. Mutta ostin sitä.